Pennut olivat taas kasvaneet hurjasti ja energiaa löytyy kuin pienestä kylästä! On ne vaan sulosia, riiviötouhuista huolimatta ;-) Katras alkaa nyt hiljakseen pienentyä, kun pennut lähtevät yksitellen uusin koteihinsa.
Meillä odotettavaa vielä reilu kymmenen tuskallisen pitkää päivää, että saadaan muutto pois alta..
lauantai, 19. toukokuuta 2012
perjantai, 4. toukokuuta 2012
Labradorilapset
![]() |
| Yksi kuudesta uroksesta |
tiistai, 1. toukokuuta 2012
Pötkylä
.. tulee kotiin kuukauden päästä!! Odotellessa on hyvä imeä itseensä tietoa ja vinkkejä sekä mikä parasta - shoppailla ;-) Hihna, panta sekä kipot mun oli tietysti pakko hankkia heti kun sain varmuuden pennun tulosta.. Niitä voi sitten pahimpien pentukuumeilujen yllättäessä hypistellä!
keskiviikko, 11. huhtikuuta 2012
Dokumentti jokaiselle koiraihmiselle
BBC: Pedigree Dogs Exposed
Linkki dokumenttiin löytyi Teppo-sheltin blogista ja videon ensimmäiset pätkät sairaista koirista laittoi minut heti kyynelehtimään. Ei ole mitään kamalampaa, kuin nähdä eläin, joka kärsii ihmisen toimien seurauksena.
Koiranäyttelyt luotiin ensin palvelemaan koiranjalostusta, mutta nykyään varsinkin Iso-Britanniassa edistävät vain ja ainoastaan sairaiden koirien, jotka jotkut mieltävät kauniiksi, geeniperimän päätymistä yhä uusille sukupolville. Cruftsin voittajakoirien liioitelluista ominaisuuksista ei ole koiralle itselleen mitään hyötyä ja pahimmassa tapauksessa ne ovat hengenvaarallisia. Monessa rodussa rotumääritelmän noudattaminen on liian sokeaa, eikä itse koirien hyvinvointia ajatella tarpeeksi. Järkytyin dokumentissa erityisesti siitä, miten tuomarit ja kasvattajat itse puolustavat erinäisin perustein rotunsa edustajien ulkoisia ominaisuuksia, joista on koiralle itselleen haittaa.
Olen kiitollinen siitä, että täällä Suomessa tilanne on huomattavasti parempi. Myös meiltä löytyy varmasti ylilyöntejä, mutta tilanne ei ole levinnyt käsiin samoin kuin muualla. Meillä on monelle rodulle omat PEVISA-ohjelmat ja useimmat kasvattajat yhdessä kennelliiton kanssa pyrkivät jalostamaan TERVEITÄ koiria. Yhä useammat kasvattajat velvoittavat kasvattiensa omistajat teettämään koirillaan rodulle tyypilliset terveystutkimukset. Näin nähdään, ovatko jalostusratkaisut olleet oikeita ja miettiä, missä voitaisiin ehkä parantaa. Toivon, että sama linja tullaan pitämään myös tulevaisuudessa.

tiistai, 10. huhtikuuta 2012
Opetellaan koiranelämää
Pikkulikat on kuluneen viikon aikana päässeet tutustumaan koiramaisuuksien ihmeelliseen maailmaan. Aurinkoiset kevätpäivät on käytetty hyväksi lenkeillen paljon, mikä on johtanut ainakin siihen, että tytöt nukkuu pitkät ja sikeät yöunet. Ollaan myös kotosalla harjoiteltu nenänkäyttöä piiloittelemalla nakinpaloja sekä treenailtu temppuja.
Näiden tyttöjen aiempi osaaminen on rajoittunut lähinnä istumiseen, mutta nyt Sophie antaa jo hienosti tassua. Sille homma oli helppo, koska se tarjoaa sitä spontaanisti itse ja siitä se oli helppo napata. Papulle homma ei tulekaan luonnostaan ja piti aloittaa siitä, että sen tassuun ylipäätään saa koskea. Hiljaa hyvä tulee, katotaan ehditäänkö torstaihin mennessä saada homma loppuun asti :) Ihanaa katsoa, kun pikkulikat motivoituu paljon nameista ja koittaa kovasti keksiä miten sen saisi. Ei nää ihan tyhmiä ole!

maanantai, 9. huhtikuuta 2012
Pikkulikat

Allekirjoittaneen perhe on viikon Malagassa ja minä poikaystäväni kanssa suoritetaan kunnioitettavaa tehtävää koiravahteina :) Vahdittavat chihuahuat Sophie ja Papu on tosin vähän säälittäviä yrityksiä koiriksi, mutta ihan sulosia silti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)